Ostoslista Hae tuotteita Rautanet myymälät Ideat ja ohjeet

”Hei, mitä Pihtiputaalle kuuluu?”

Kilauta kauppiaalle -sarjassa soitimme tällä kertaa Keski-Suomen maakunnan pohjoisimpaan kuntaan Pihtiputaalle. Puhelimeen vastasi Rautanetin yrittäjä Petri Saukkonen.

Kertoisitko lyhyesti, kuka olet ja minkälaista Rautanet-kauppaa vedät?

- Olen Petri Saukkonen ja vedän Pihtiputaalla sijaitsevaa monipuolista ja palvelevaa pienen maalaiskylän rautakauppaa. Kauppiaana olen toiminut pian 15 vuotta.

 

Minkälainen on kauppiasurasi ja miten päädyit kauppiaaksi?

- Työskentelin aikoinaan muissa hommissa puuteollisuuden parissa. Rautakauppiaaksi päädyin edellisen kauppiaan jäädessä eläkkeelle. Minulle soitettiin ja kysyttiin, kiinnostaisiko kaupan jatkaminen. Kiinnostihan se, vaikka aiempaa kokemusta yrittäjyydestä ei ollutkaan. Työ on tekijäänsä opettanut ja hyvin on mennyt.

 

Rautanet lupaa olla palveleva rautakauppa, miten palvelulupaus näkyy teillä arjessa?

- Palvelemme asiakkaita mahdollisimman laajasti. Kaikkea meiltä ei löydy, mutta pyrimme hankkimaan asiakkaiden tarvitsemat tuotteet mahdollisuuksien mukaan.

 

Pienen kylän rautakaupasta saa kaiken tarvittavan perustuksista pintamateriaaleihin ja lasinleikkuusta kuljetuspalveluihin – mikä on salaisuutenne?

- Monipuolisuus. Pyrimme tarjoamaan myös sellaisia palveluita mitä kylältä ei muutoin saa.

 

Mikä on paras asiakaspalaute, jonka olet saanut?

- Meillä käy täällä paljon loma-asukkaita asioimassa ja he kyllä muistavat kehua ja kiitellä. Palvelu, joustavuus sekä henkilökunnan iloisuus ja reippaus ovat saaneet paljon myönteistä palautetta.

 

Loppuun vielä kuukauden tärppi: Miksi tammikuussa kannattaa käydä Rautanetissä?

- Talviaikaan vietetään enemmän aikaa sisätiloissa, joten nyt on hyvä aika päivittää kodin pintoja. Meiltä löytyy maalit ja muut materiaalit pieneen tai isompaankin pintaremonttiin.

Palvelun toteutus: JPmedia